Kuvaus
Aina, kun jossain kilahtaa, odotukset heräävät. Ping: mikroaaltouunissa on herkkuruoka valmiina. Ding-dong: posti tuo lahjat.fi-paketin suoraan kotiovelle. Kilin kilin: seksikelloko se siellä heläjää? Tulokset saattavat jäädä laihoiksi, mutta aina kannattaa kilauttaa kelloa siltikin. Tämä avaimenperän muodossa saapuva, pienikokoinen ja taskuun mahtuva soittokello on saanut kylkeensä ”Ring for Sex” -painatuksen, ja jätämme toki sekä lahjan antajan että saajan vastuulle ottaa selville, toimiiko kello vai ei. Joka tapauksessa kyseessä on erinomaisen hilpeä huumorilahja, jonka voit antaa esimerkiksi ystävälle tuparituliaiseksi, toki myös läheiselle ystäväpariskunnalle uuteen kotiin viemisiksi.
Avaimenperänä ”Seksikello” on tietenkin tyylipuhdas. Pakkauksen mukana tulee avainrengas, ja neljän ja puolen sentin mittaisena kello muodostaakin mukavan kokoisen perän kaikille tarpeellisille avaimille. Ehkäpä voitte frendin kanssa kilautella kelloa yhdessä ja saada tilanteesta vielä enemmän huumoria irti.
Tämän roisin hupaisan lahjan voit tietenkin antaa mutkattomana ja hauskana pakettina syntymäpäiväksi tai jouluksi, mutta toimii myös ei-niin-kevyissä tilanteissa, esimerkiksi kihlajaislahjana tai vaikkapa konfirmaatiossa. Rakkauselmään liittyvistä asioista on toisinaan lupa heittää myös huulta, ja tämä seksikello keventääkin takuuvarmasti jähmeää tunnelmaa.
Tuotetiedot
- materiaali: metalli
- pituus: 4,5 cm
- sisältää avainrenkaan