Kuvaus
Useimmat ovat löytäneet neliapilan ainakin kerran elämässään ja tunteneet itsensä erityisen onnekkaiksi. Poikkeuksellinen, harvinainen ja erikoinen löytö innostaa välittömästi ja tuo mieleen hyvät asiat, onnistumiset – ja se luo myös uskoa tulevaan. Hyvä elämänasenne ja positiivinen mieli ovat jo puoli voittoa matkalla kohti suuria saavutuksia ja onnen hetkiä. Paitsi kaunis koriste, on onnenmagneetti myös hyvää mieltä tuova vaihtoehto perinteisille ja hieman mielikuvituksettomille jääkaappimagneeteille. Onnenmagneetti on hyvin aidon näköinen ja luo iloisen kesäisen ilmapiirin keittiöön tai vaikkapa työpisteen lähettyville. Tämä varmasti erilainen ja inspiroiva sisustuselementti luo pienestä koostaan huolimatta ison vaikutuksen. Erityisesti sisustamisesta pitäville ja onnea elämäänsä kaipaaville tämä lahja on todennäköisimmin mieluinen.
Onnenapiloja on poimittu kautta aikojen. Usein löytäjä kuivaa apilan esimerkiksi kirjan välissä ja haluaa säilyttää sen pitkään. Harvinaista löytöä halutaan ihailla myöhemminkin erikoisuutensa vuoksi. Apilat ovat kuitenkin kuivuttuaan hauraita ja saattavat muuttua helposti murusiksi. Onnenmagneetti näyttää aivan kuin oikealta onnenapilalta. Pitkän vartensa ansiosta se luo kauniin niittymäisen vaikutelman. Esimerkiksi jääkaapin ovessa onnenmagneetit näyttävät erityisen hyvältä kun kiinnität niitä vieri viereen. Onnenmagneetin saajan ei tarvitse olla taikauskoinen, näistä tuurintuojista nauttii kuka tahansa esteetikko ja tulevaisuuteen innolla tähyilevä ilopilleri!
Tuotetiedot
- pakkaus sisältää kolme magneettia