Kuvaus
Eläin- ja luontoaiheet ovat trendikkäitä ja aina suosittuja kodin sisustuksen ja keittiöastiastojen aiheita. Lapset ja nuoret ihastuvat mielenkiintoisiin ja kauniisiin kasvi- ja eläinhahmoihin varmasti. Posliinimuki on hauska ja hyödyllinen lahjaidea esimerkiksi syntymäpäiväsankarille, joululahjaksi tai vaikkapa nimipäiväänsä viettävälle. Upeasta lahjakupista tulee varmasti lahjan saajan lempikuppi. Mukin mukana tuleva lusikka on kiinnostava ja hauska sokerin annostelija ja juoman sekoittaja. Anna yhteinäinen muki ja lusikka -setti lahjaksi luonnon ja eläinten ystävälle.
Tämä lahjaidea on samalla hyvännäköinen ja erittäin hyödyllinen. Posliinimuki pitää juoman lämpimänä ja kätevällä lusikalla on hyvä sekoitella. Mukin käsikahva on erikoismuotoiltu ja siksi muki on erityisen mukava ja tukeva pitää kädessä. Hauskat kullanväriset mukin reunan kuvioinnit herättävät huomiota ja kiinnostavat kahvipöydässä istuvia nuoria ja vanhempiakin perheenjäseniä tai ystäviä.
Anna muki ja lusikka esimerkiksi ripiltä päässeelle, syntymäpäiviään viettävälle varhaisteinille tai esimerkiksi joululahjaksi lapselle. Valitse kahdesta kauniista vaihtoehdosta lahjan saajalle mieluisin väritys ja malli. Eksoottiset kirahvi- ja papukaija-aiheet tekevät mukista ja lusikasta mukavia kahvipöydän piristäjiä. Älä tyydy tylsiin ja tavanomaisiin vaihtoehtoihin, vaan hanki tämä yksilöllinen ja mieleenpainuva lahja.
Tuotetiedot
- mallivaihtoehdot: papukaija, kirahvi
- materiaali: porsliini, metalli
- pakkauksen koko: 10,5 cm x 12,5 cm
- väritys: valkoinen, vihreä tai valkoinen ja rosa
- silhuettikuviointi: kullanvärinen
Tuotetiedot
- mallivaihtoehdot: papukaija, kirahvi
- materiaali: porsliini, metalli
- pakkauksen koko: 10,5 cm x 12,5 cm
- väritys: valkoinen, vihreä tai valkoinen ja rosa
- silhuettikuviointi: kullanvärinen
Tuotetiedot
- mallivaihtoehdot: papukaija, kirahvi
- materiaali: porsliini, metalli
- pakkauksen koko: 10,5 cm x 12,5 cm
- väritys: valkoinen, vihreä tai valkoinen ja rosa
- silhuettikuviointi: kullanvärinen