Nyt kaikki joukolla kukkia kasvattelemaan! Nämä kasvinkasvatussetit ovat mitä parhain lahjaidea moneen tilanteeseen, esimerkiksi pukinkonttiin tai syntymäpäivälahjaksi, miksei myös tuliaisena uuteen kotiin tai ystävien kesämökille.
Grow Your Own setit, joita on valittavissa kahdeksasta eri vaihtoehdosta, sisältävät kaiken, mitä kasvien kasvattamiseen tarvitaan: kookospähkinän kuoresta valmistetut ruukut, maa-ainesta, siemeniä ja merkkaustikkuja. Ja totta kai mukana on myös kasvatusohje, jonka avulla kaikki osaavat kasvattaa näitä kukkia. Ei tarvitse olla viherpeukalo tai intohimoinen kotipuutarhuri, sillä tämän setin avulla kasvattaminen on nopeaa ja vaivatonta. Ja kun kasvit ennen pitkää kasvavat ulos ruukuistaan, ne voidaan siirtää puutarhaan, parvekelaatikkoon tai isompaan astiaan.
Näissä Grow Your Own seteissä on valittävina niin hyötykasveja kuin koristekukkiakin: Lihansyöjäkasvit, Maagiset keijukukat, Perhospuutarha, Monsterikasvit, Pizza-ainekset, Vihannesmaa, Auringonkukat ja Kaktukset. Näistä kaikki löytävät varmasti mieleisensä ja itselle hyödyllisimmät kasvit kasvatettaviksi.
Grow Your Own on hauska ja syvällinenkin tuote, sillä settien avulla kasvatetuista kasveista on iloa vuosikausiksi ja niihin kiintyy helposti. Tilaa nyt lahjaksi ystävällesi, sukulaiselle, sisarukselle, vanhemmille – kaikki pitävät huonekasveista! Loistava lahjaidea, sanomme lahjat.fi-toimituksessa!
Tuotetiedot
* sisältää siemenet, kookoskukkaruukun, maa-aineksen ja puutikkuja merkkaamiseen
* kahdeksan vaihtoehtoa: Lihansyöjäkasvit, Maagiset keijukukat, Perhospuutarha, Monsterikasvit, Pizza-ainekset, Vihannesmaa, Auringonkukat, Kaktukset