Kuvaus
Tässä erityisen kätevä ja hassu lahjaidea: neljä hupaisaa eläinhahmoa ovatkin kilon painoisia, liukuesteillä varustettuja ovistoppareita, ja erityisen käyttökelpoisia esimerkiksi varaston tai eteisen ovilla, jos täytyy kantaa paljon tavaraa ulos ovesta ja ovi uhkaa iskeytyä toistuvasti kiinni. Ilman näitä ovistoppareita on yksinkertaisesti kotona liikkuminen hankalampaa.
Ovistopparit saapuvat neljänä valittavissa olevana eläinhahmona, jotka ovat kaikki keskenään hieman erilaisia ja taatusti symppiksiä. Valashahmo taiteilee nokallaan pää alaspäin, punaruutuun puetulla koiralla on purentaongelmia ja hampaat ovat hassusti näkösällä, virtahevolla on tietenkin arvokas istuma-asento ja nallella muikea hymy. Näiden eläinhahmojen design on kerrassaan vastustamaton, ja ne luovatkin kodin tarve-esineinä sisustukseen keveyttä sekä sisätiloihin lämmintä ja mutkantonta tunnelmaa.
Ja kuka sanoo, ettei näitä ovistoppareita voisi käyttää muihinkin tarkoituksiin? Esimerkiksi kirjahyllyssä ne pitävät irtokirjat ja kirjajonot paikoillaan ja toimivat näin ensiluokkaisina kirjatukina. Kirjoituspöydällä tai toimistolla ne sopivat hienosti kirjepainoiksi ja estävät tärkeiden papereiden lattialle lentämisen tuulenpuuskan mukana.
Tilaa heti tällainen söpö ovistoppari ystävällesi lahjaksi tai nuorelle ensimmäiseen omaan kotiin, tai tilaa vaikka sarjan kaikki neljä eläintä. Eläimellisen mahtava lahjaidea moneen tarkoitukseen!Tuotetiedot
- eläinvaihtoehdot: karhu, virtahepo, koira, valas
- koira: puna-musta-sininen-valkoinen; mitat: 14 cm × 12 cm × 25 cm
- virtahepo: harmaa-kermanvalkoinen, mitat: 15 cm × 18 cm × 26 cm
- karhu: ruskea; mitat: 14 cm × 13 cm × 24 cm
- valas: sininen-harmaa; mitat: 24 cm × 13 cm × 25 cm
- pohjassa liukueste
- paino: 1 kg
- materiaali: kangas/keinonahka
Tuotetiedot